Vammaiskumppanuus

Olemme seitsemän suomalaisen vammaisjärjestön yhteistyöjärjestö.

Vammaiskumppanuus on vammaisalan kehitysyhteistyön koordinaatio-, yhteistyö- ja asiantuntijaelin kotimaassa ja kansainvälisillä foorumeilla. Tiedotamme ja neuvomme kehittyvien maiden vammaisiin liittyvissä asioissa. Tutustu arvoihimme, visiomme ja missioomme sekä hallituksemme ja verkostoihimme.

Olemme olleet ulkoministeriön ohjelmatukea saava järjestö vuodesta 2010 lähtien, ja kehitysyhteistyöohjelmamme rahoituksesta 92,5 prosenttia on ulkoministeriön ohjelmatukea.

Kehitysyhteistyöohjelmamme kautta rahoitetaan jäsenjärjestöjemme toteuttama kehitysyhteistyö, globaalikasvatus, viestintä sekä kehityspoliittinen vaikuttamistyö, jonka tavoitteena on tuoda vammaisasiat pois marginaalista ja osaksi kehitysyhteistyön valtavirtaa. Tarjoamme myös koulutusta aiheesta – olethan yhteydessä, jos asia on ajankohtainen!

Toimintamme alkoi jo vuonna 1989 Vammaisjärjestöjen kehitysyhteistyöyhdistys FIDIDA ry:nä. Vuonna 2014 nimi muuttui Vammaiskumppanuudeksi. Nimessä kiteytyy toiminta-ajatuksemme: progressiivinen kehitysyhteistyö vammaisten aseman parantamiseksi.

Arvot, visio ja missio

Millaiset arvot ohjaavat toimintaamme, mikä on visiomme ja millainen missiomme?

Lue lisää

 

 

Hallitus ja strategia

Vammaiskumppanuuden hallitus koostuu jäsenjärjestöjen edustajista.

Lue lisää

Jäsenjärjestöt

Vammaiskumppanuudessa seitsemän vammaisjärjestöä on yhdistänyt voimansa.

Tutustu jäseniimme!

Verkostot

Muutos ei synny yksin. Suomalaisten jäsenjärjestöjen lisäksi meillä on laaja yhteistyöverkosto niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.

Tutustu kumppaneihimme!