Maailman vammaisista lapsista vain murto-osa käy koulua. Erityisesti vammaiset tytöt ovat vaarassa jäädä vaille koulutusta. Vammaisilla on oikeus saada opetusta yleisessä koulujärjestelmässä yhdenvertaisesti muiden kanssa. Suurin este vammaisten koulutukselle ovat ihmisten kielteiset asenteet sekä köyhyys. Vammaisten lasten kykyihin ei välttämättä uskota, minkä vuoksi ajatellaan, ettei heitä kannata kouluttaa. Vähävaraisilla vanhemmilla ei ole varaa ostaa koulutarvikkeita. Kehitysmaissa on myös valtava pula pätevistä opettajista. Myös koulurakennusten fyysinen esteellisyys on monesti este liikuntavammaisten koulunkäynnille. Koulu voi myös sijaita kaukana ja näin kouluun kulkeminen on haasteellista.
Kun hallitus kampanjoi jokaisen oikeudesta luku- ja kirjoitustaitoon, äitini alkoi kuljettaa minua kouluun selässään ja opiskelimme yhdessä, (Yoseph Fekadu, 2014, Addis Abeba, Etiopia).
Vammaisjärjestöt ympäri maailman ovat tehneet tärkeää tiedottamis- ja vaikuttamistyötä vammaisten lasten koulutuksen edistämiseksi, mutta kehitystyöhön tarvitaan myös kaikkien muiden opetuksen kanssa työskentelevien panos. Asennekasvatus yhteisötasolla, opettajankoulutuksen kehittäminen, kehitysmaaolosuhteisiin sopivien inklusiivisten työtapojen kehittäminen ja valtion sitouttaminen näiden toteutukseen ja rahoittamiseen ovat keinoja saada kehitysmaiden vammaiset lapset ja nuoret peruskouluun ja siitä eteenpäin oppipolulla. On myös tärkeää kannustaa vammaisia ihmisiä opiskelemaan opettajiksi. Vammaiset opettajat voivat edistää vammaisten lasten koulutusta omalla esimerkillään. Tavoitteena on koulu, jossa kaikki voivat oppia yhdessä.
Signmark kertoo koulutuksen merkityksestä vammaisille ihmisille.
Myanmarilainen Yamin Ohnmar kertoo kouluun ja opiskeluun liittyvistä kokemuksistaan.
