Kynnys

Kynnys on vammaisten henkilöiden ihmisoikeusjärjestö. Kynnyksen perustoimintaan kuuluu monipuolisia toimintoja, mm. lakineuvontaa, kurssitusta, koulutusta, kulttuuria ja kehitysyhteistyötä.

Kynnyksen logo

Kynnys työskentelee vammaisten henkilöiden yhdenvertaisten oikeuksien toteutumiseksi sekä suomalaisessa yhteiskunnassa että kansainvälisellä tasolla.

Kynnys tukee ja aktivoi vammaisia henkilöitä toimimaan itse omien oikeuksiensa puolesta. Kynnys myös pyrkii vaikuttamaan viranomaisiin ja muihin päättäjiin niin, että vammaisten kansalaisten tarpeet otetaan huomioon päätöksiä tehtäessä. Yhdistys myös toimii asiantuntijana vammaisuuteen liittyvissä kysymyksissä.

Eri tavoin vammaiset henkilöt vastaavat yhdistyksen toiminnasta päätöksestä toimeenpanoon. Tähän luodaan edellytykset palkkaamalla tilaisuuksiin avustajia, tulkkeja ja oppaita.

Kynnys on osa kansainvälistä vammaisten itsenäisen elämän (Independent living) liikettä ja tekee yhteistyötä esimerkiksi Maailman vammaisliiton DPI:n kanssa.

Järjestön kehitysyhteistyön yhteyshenkilöitä ovat:
Eija Rautakorpi
eija.rautakorpi@kynnys.fi
Veera Pensala
veera.pensala@kynnys.fi
Sanna Paasonen
sanna.paasonen@kynnys.fi

Järjestön hankkeet