Oikeus tulevaisuuteen

Millaista on olla vammainen nuori?

Katso videoilta nuorten ajatuksia eri puolilta maailmaa vammaisten ihmisten oikeudesta elämään, seksuaalisuuteen, perheeseen, osallisuuteen, koulutukseen ja työhön. Nämä kaikki on määritelty YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa. Videot ja tekstit perustuvat vuonna 2016 tehtyyn oppimateriaaliin.

Oikeus elämään

Jokaisella on synnynnäinen oikeus elämään. Tämä on oikeuksista tärkein, sillä muut oikeudet ovat riippuvaisia siitä. Oikeus elämään ei ole aina absoluuttinen, ja esimerkiksi vammaisen sikiön oikeuksista ja siitä, kuka on tervetullut yhteiskuntamme jäsen, käydään jatkuvasti keskustelua.

”Haaveeni on tasa-arvoinen, inklusiivinen ja esteetön yhteiskunta ihan kaikille, ei vain vammaisille”,  myanmarilainen Nay Lin Soe sanoo.

Oikeus seksuaalisuuteen, seksuaaliterveyteen ja perheeseen

Jokaisella avioliittoikäisellä vammaisella ihmisellä on oikeus perustaa perhe sekä solmia avioliitto. Heillä on oikeus päättää vapaasti ja vastuullisesti lastensa määrästä sekä oikeus saada tietoa lisääntymisterveydestä ja äitiysneuvolapalveluista. Sekä vammaisuus että seksuaalisuus ovat monella tapaa tabuja eri puolilla maailmaa.

”Jos vammainen ihminen haluaa mennä naimisiin toisen vammaisen kanssa, todetaan, että teillä tulee olemaan tuplasti vaikeampaa kuin ’normaaleilla’ ihmisillä”, myanmarilainen Yamin Ohnmar sanoo.

Oikeus osallisuuteen

YK:n yleissopimus vammaisten ihmisten oikeuksista korostaa vammaisten oikeutta osallistua yhteiskunnan toimintaan, päätöksentekoon ja kulttuurielämään yhdenvertaisesti. Sopimuksessa sanotaan, että yhteisen toimintaympäristön tulee olla sellainen, että tasa-arvoinen osallistuminen on mahdollista kaikilla elämän osa-alueilla.

Ecuadorilainen Abigail kertoo videolla haaveistaan: ”Esimerkiksi kielten opiskelu kiinnostaa. Haluan kehittää itseäni – ja ehkä mennä naimisiin.”

Oikeus koulutukseen

Valtioiden on huomioitava opetuksessa vammaisten lasten erityistarpeet ja huolehdittava, että opettajilla on tietoa opetusmenetelmistä sekä edistettävä pistekirjoituksen, viittomakielen ja muiden viestintätapojen oppimista. Vammaisista lapsista edelleen murto-osa käy koulua, ja erityisesti vammaiset tytöt ovat vaarassa jäädä vaille koulutusta.

”Monet tuntevat sääliä minua kohtaan, enkä pidä siitä. Tavoitteenani on päästä opiskelemaan lääketiedettä”, sambialainen Chishimba Chanda sanoo.

 

Oikeus työhön

 

Vammaisilla ihmisillä on sama oikeus työhön kuin kaikilla muillakin. Ketään ei saa syrjiä vammaisuuden perusteella, ja vammaisten työllistymistä tulee edistää. Työolosuhteisiin tulee tehdä kohtuulliset mukautukset, jotka helpottavat vammaisten työntekoa. Kehittyvissä maissa vammaiset ihmiset työllistyvät yleensä paremmin maaseudulla kuin kaupungeissa.

Ecuadorilainen Angelo kertoo elämästään ja työstään DJ:nä radiossa: ”Rakastan musiikkia, ja tulevaisuuden haaveeni on opiskella sitä.”